Olenko minä ihminen, jolla on mahdollisuus tässä yhteiskunnassa?
Järjestetään kaikenlaisia kampanjoita ja tapahtumia, terveille. Harvaan paikkaankin on helppo päästä, siis fyysisesti. Entä sitten muuten? Asenteet tulevat hyvin esille, et ole ihminen, kun olet sairas/vammainen. Et kuulu tänne. Valtaväestön mukaan mennään tässä maailmassa.
Olenko minä sairas vai vammainen, vai molempia?
Minulla ovat kaikki kehon osat tallessa ja aivotkin toimivat. Minulla on selkeä ajatusmaailma, mielipide, tarpeet ja tunteet ovat samat kuin "terveillä" ihmisillä. Jalkani on poissa pelistä, puhe takkuilee ja kädet.... En silti ole aivoistani tyhmä, en ole kuuro tai ymmärtämätön.
Ei minulle tarvitse huutaa tai puhua avustajalleni, tai lässyttää kuin vauvalle, minä ymmärrän, vaikka jalkani eivät toimi. Kaupassa haluan ostaa puseron. Jostain kumman syystä myyjä juttelee asiasta avustajani kanssa, ei minun.
En kävele, mutta olen ihminen.
Miksi sitten suhtautuminen on niin asenteellista? Sanotaan, että kaikki outo saa ihmiset pelkäämään. Miksi ei kysytä asiallisesti , mikä sinulla on.
Olenko minä ihmisille ja yhteiskunnalle vihollinen?
Joku tai jokin epäilee minun tahallaan olevan liikuntakyvytön tai sairas. Joku sanoi joskus, sullahan on hyvin asiaat, kun voit istua koko ajan.
Voih, itku siinä tuli ja kiukku iski mieleeni. Ei ole mukavaa eikä helppoa istua pyörätuolissa koko päivä. Joka päivä vuosien läpi. Ei ole helppo olla vieraan ihmisen autettavana. Jonain päivänä veskissä käyntikään ei enää onnistu yksin.
Tai syöminen, tai kommunikointi. Olen elossa, mutta annetaanko minun elää.
Tästä joku on kateellinen??
Kuinka mielelläni minä kävelisin, seisoisin ruuhka bussissa, juoksisin, hyppisin, puhuisin helpommin, laulaisin (variskin laulaa), tekisin kaikkea mahdollista... voisin hyppiä rapakoiden ylitse. Voisin kauniina kesäpäivänä astua veneeseen ja antaa tuulen kuljettaa merelle tai tehdä talvella lumiukon pihalle.
Olisin ihminen, jolla kaikki toiminnot toimivat oikein.
En minä huvikseni tässä ole. Joku sanoi, vammaisilla on niin helppoa, kun saavat käyttää taksia liikkumiseen.
Meillä ei ole oikeutta liikkua Suomessa, tai on jos on rahaa. Bussiinkaan en pääse, joihinkin juniin pääsen. Junatkaan eivät mene kaikkialle, entä asemat ja jatkoyhteys sieltä? Ilmamatkustaminen helppoa ja hankalaa. Asenteet!!
Muistissa on eräs lause, onpa hyvä, että sinäkin olet täällä, kun olet vammainen.
Olin silloin ystäväni kanssa ravintolassa.
Onko tämä rajoitteisuus ihana asia?
Kysyn "terveiltä", haluatko vaihtaa osia, ota sinä minun vammaisuus niin minä otan sinun terveytesi. Eipä ole innostuneita vaihtamaan osia.
Asenteet asuvat syvällä, eikä niitä saa kitkettyä pois. Miksi? Taitaa olla niin, että aina pitää olla joku jota voi halventaa, pelätä, epäillä, inhota...
Olla joku heikompi, jota on helppo syyllistää omista peloistaan.
Kateellinen minulle, sairaudesta vammautuneelle !!! Voihan halvattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti