Luonto on riisunut kesäasunsa ja on valmis vastaanottamaan tulevan kylmyyden ja pimeyden. Aika on astunut alas syksyisissä puiden lehdissä. Ihmisen elämässä on myös vuodenajat.
Toissa päivänä sanottiin ääneen tiedossani oleva totuus. Kadonneita lihaksia. Aikaa sitten olen huomannut itsessäni tapahtuneet muutokset ja nyt ääneen sanottuna, totuus koski kovasti sisintäni. Muutoksia on paljon ja toiminnot ovat muuttuneet huonompaan suuntaan. Nyt on käytävä keskustelua itsensä kanssa, jotta löytyisi ymmärrys tapahtuneeseen.
Mieleni on matalaa tasoa ollut jonkin aikaa. Viime viikon maanantaina selvisi, ettei minulla ole kolmeen kuukauteen jumppaa. Tulevastakaan ei ole vielä tietoa, siis hyväksyykö Kela kuntoutushakemukseni. Nöyristelen elämän perusarvojen edessä. Kuinka käy liikeratojeni, käsien nostamisen, syömisen, jne. Minulle fyysinen kuntoutus on ollut pelastus monessa suhteessa; fyysisessä toiminnassa, sosiaalisessa elämässä, pääsystä pois kotoa, jatkoaikana elämälle. Tämä yksin asuminen on ollut mahdollista näin pitkään. Nyt on pistettävä jäljellä olevat asiat uuteen tarkasteluun ja mietittävä tulevaa.
Sinä Ystäväni tiedät, etten anna periksi helpolla. Joskus vain omat voimat loppuvat ja sumussa kulkemisesta tulee arkea. Ei näe, ei halua nähdä, ei ole voimaa nähdä mahdollisuuksia.
Onko tämä viimeinen tapaamisemme näissä merkeissä, sitä en tiedä. Asiat ovat toisin ja tulevaisuus on kuin kiikkulaudalla olemista. Moni asia on elämässäni muuttunut, suurin niistä on elämä itse. Tunteiden ristiaallokossa on vain yritettävä jatkaa matkaa.
Kuinka hauras on elämä.
Minulle merkitsee paljon, että olen saanut pitää Sinut lähelläni ja ystävänäni.
Vaikeiden hetkien jälkeen olkoon elämässäsi ilon kosketusta.
Rakkaudella, Ystäväsi

1 kommentti:
Hei Kaimaseni pitkästä aikaa tällä "foorumilla". Osoite oli jossain piilossa, mutta sattui taas silmiini jostakin syystä. Mehän kyllä seurustelemme rr-sivuilla miltei päivittäin, mikä on meikäläiselle maallikolle luonnollisempi paikka. En ole mikään välkky näitä lokeroita tonkimaan.
Asuisinpa lähempänä sinua!
Lähetä kommentti