Lamppu ja ohjain

Pimeää hommaa ja jäykkää toimintaa.

Jostain kumman syystä lamppuni ovat palaneet tiheään tahtiin. Puolen vuoden sisällä vaihdettu monta lappua samoihin lamppuihin. ööö siis, lamppuja lamppuihin.

Sitten on vielä tämän sisäsähkärin tsoistikki (ohjain), joka taas jumittui ja leventää tuolin leveyttä.


Yöllä herään ja on kiire vessaan.

Valot tulee yöpöydän lamppuun, toimii. Sitten kiireesti pöntölle. Ups! Oven pieli.
Uusi yritys ja kiire saa nyt unohtua. Kieli keskellä suuta ja rauhallisesti oviaukon läpi. Silmissä vielä uni ja mieli on peiton alla. Sisällä takoo veski, veski… Onneksi käytävän yövalo toimii, pieni tuike lattian rajassa. Muista, käytävä on kapea ja ohjain leveällä.

Veski, veski, veskiiiiiiiii… Ota rauhallisesti ettei seinät lähde mukaan, niin ja tuo ovi vessaan. Voihan rähmä! Ohjain levällään ja pitäisi päästä oviaukosta läpi. Raaaauhallisesti.

Haa, sisällä.


Onkohan sillä väliä, onko yö vai päivä. Päivälläkin on niin pimeää ja lamput ”pimahtelee”.

Onko täällä kummituksia?



A-rapussa olisi apu lähellä, mutta kun en kuulu systeemiin. Näin pieni asia, kuin lampun vaihto olisi jo hoitunut.

Mietin, että jos on puhelinhälytys pelastuslaitokselle, niin onko tämä hätätapaus? Sitä systeemiä minulle on ehdotettu. Hoitaako se lampun vaihdon tai vääntävätkö yhtä ruuvia tästä ohjaimesta?

Spekulointia, niinpä.


Odotan maanantaihin ja avustajan tuloon. Kesää kaipaan, ihan käytännönkin syystä.

Eräänä päivänä joulukuussa 2007

Olen kesästä asti vaatinut pääsyä ylävatsan ultraääneen. No ajan olen nyt vihdoin saanut 18.1.2008. Ylävatsani turpoaa ja oikea puoli on tuskaa täysi. Nyt myös vasen puoli osoittaa oireita. Lääkärissä olen käynyt, terkkarissa. Jooh! Ei ole vikaa, istumisen syytä, mutta ota kipulääkettä; sanoi lääkäri.

Yhtenä yönä taas valvoin ja kärsin, vatsa oli kuin ilmapallo. Aamulla soitin terkkariin ja pyysin ohjeita, kotihoitoon. He tilasivat minulle kiireettömän ambulanssin. Piti mennä tutkimuksiin ja minä olin onnellinen, nyt selviää missä on vika. Saan hoitoa ja ohjeita.

Makasin koko päivän samassa asennossa. Päätyä kyllä nostettiin ja laskettiin. Veskitarpeille pääsin, kun hoitajilla oli tilaisuus. Saattoi kestää, vaikka ennakoin. Ja minä kyykin kolmen hoitajan tuijottaessa minua. Yksityisyydestä ei tietoakaan. Kolme naista sähläsi ympärilläni, avustajani tekee sen yksin mitä nuo kolme kuuntelematta. Annoin ohjeita, mutta eivät he kuunnelleet ja meinasi tulla vahinkoja. Avustajani kuuntelee.

Niin, kuuntelemisesta tuli mieleeni. Kerroin moneen kertaan ylävatsani ongelmasta. He tutkivat alavatsaa. Eivät edes uskoneet, kun sanoin, ettei minulla ole ongelmaa siellä, vaan ylävatsassa ja oikeassa kyljessä.


Sitten oli taas luonnollisten tarpeiden aika. Henkilökunta oli vaihtunut. Eivät kuunnelleet taaskaan. Kun vihdoin ja viimein heikolla äänelläni sain vaatimukseni perille, kuulin erään hoitajan sanovan, se oli sittenkin oikeassa. Sillä lauseella, muiden asioiden suhteen, ei ollut merkitystä. (Olin terkkarissa ilman avustajaa).


Se päivä oli karmea, syömistä en saanut. Olin syönyt edellisenä iltana ja minulla oli todella nälkä! Ja minulla on vielä diabetes, lääkkeitä en voinut ottaa tyhjään mahaan. Vettä sain tipoittain, kun pyysin sitä. Eräs hoitaja pyöri huoneessa karkkia syöden.

Siinä sitä makasin ja valkoista seinää tuijottelin tai olin luomet kiinni ja yritin ajatella jotain muuta.


Lääkärikin vaihtui ja taas selitin ylävatsa ongelman. Mutta kun edellinen lääkäri on tutkinut alavatsaa, sanoi lääkäri. Vaadin, että ylävatsaa tutkitaan. Ei tutkittu! Kun koe tulokset olivat puhtaat, niin otettiin uusi koe. Rumasana!!
Kotiin pääsy oli ongelma, kun aamulla ei ambulanssiin otettu manuaalia mukaan, tuolin saa kasaan. Pieneen tilaan.


Kun on ollut ilman ruokaa ja kohdeltu miten kohdeltu, niin siinä taisin pahasti ärähtää. Lähti ääntä, mutta tapahtuikin.


Pääsin vihdoin kotiin syömään ja veskiin ilman tuijottavia katseita. Ja vielä ihan ite.


Mukana oli edelleen se ylävatsavaiva.

Joulu

Moni viettää joulua aidosti vai tavan vuoksi? Paljon on ihmisiä, joille perinteiden noudattaminen on tärkeää. Se heille suotakoon.

Entä he, joilla perinnettä ei ole? Onko se perinne? Pakosta vai vapaaehtoisesti?

Yksinäisyyttä, kipeitä muistoja, ei ketään lähellä tai ovat pitkän ja vaikean matkan päässä. Hänellä, joka miettii miten uskaltaisi tilata ambulanssin, jotta saisi jotain apua tuskaansa. Hän ei uskalla pilata heidän jouluaan.
Heillä, joilla ei ole rahaa joululeipään, saati kinkkuun tai loheen, tai niihin jouluisiin herkkuihin joita mainostetaan kaikkialla. Entä joululahjat? Millainen heillä on joulu?


Muotia on ostaa lahjaksi lehmä, lammas, tai antaa aikaa, hoitaa …. Kuka sellaista tekee? He joilla on ajatus, mutta onko tarkoitus toteuttaa aika tai hoiva.

Onko tämäkin muoti-ilmiö?

Hiljaisuus huokuu seinillä

ei ole kiirettä
ei käsiä halaamassa

läsnä.

Kuinka pitkä on tämä aika.

Pitkä.