Lääkettä

Luin Porras -lehdestä, että on mahdollinen lääkeyhdistelmä keksitty tähän sairauteen. Se hidastaisi taudin etenemistä. Sivuvaikutuksina kerrottiin vaikka mitä, ja aika pahojakin.
Olisinko valmis ottamaan riskin, että als hidastuisi ja saisin jotain muuta lisäksi?

Kuvitellaan. (Hmm... ei tarvi kuvitella, on arkipäivää jo nyt.)

Yksineläjä joutuu sairaalaan. Puhe on heikko, tuskin kuultava. Miten tulen ymmärretyksi? Kun jo nyt kohtelu on mitä on. Hoidetaanko minua isovarpaasta, vaikka ongelma on sormessa.

Entä, jos lääke onkin suuri pettymys, miten mieli siihen reagoi? Ei varmasti hyvin ja siitäkin tulee lisäongelmia. Mieli ja keho kulkevat käsikädessä.


Ottaisinko hidastavaa lääkettä, jossa on paljon pahoja sivuvaikutuksia? Olen tuota asiaa miettinyt kauan ja tullut omaan ratkaisuuni. Minun ratkaisuni on minun. Aivoni toimivat täydellä teholla, luulisin. Mieleni on järkevä ja selkeä tekemään omat valinnat.
Jo nyt tämä istuminen on tuonut lisäongelmia, eikä terveydenhoito kohdistu sairaisiin ihmisiin. Pitää olla terve sairastava.


Tuskin minun aikana keksitään parannusta tähän tautiin. Tässä ja nyt, tahdon elää mahdollisimman täysipainoista ja laadukasta elämää.

Mahdollisuus ihmeen tekevään lääkkeeseen varmasti on olemassa, mutta se vie oman aikansa. Realistinen olen, mutta myös haaveilija.


Tässä päivässä tutkailen käsivarressa olevaa outoa näppylää. Onkohan yöllä joku ötökkä hyökännyt kimppuuni. Pusikkohommat olen jättänyt kykeneville, joten se ei ole syy.

Ai, nythän on talvi.