Mieleni tajusi, ettei kukaan ajattele minun tarpeitani. Siis todella. Tietynlaisen tilanteen tullessa eteen, kuka pitää puoliani!!?? Ei kukaan!
Kuinka paljon olen kuullut, että henkilö auttaa minua ja pitää puoliani. En enää jaksa uskoa noihin vakuutteluihin, kauniisiin sanoihin. Todellisuudessa totuus on toisenlainen.
Todellisuus tuli eteen tässä eräänä päivänä, ihan vähäpätöinen juttu, mutta se sai minut pohtimaan asiaa tarkemmin. Terveet marssivat ohi huomaamatta mitään, kysymättä mitään. Toimin hitaasti, minua saa odottaa, olen tiellä kaikessa.
Kuka puhuu puolestani, kun puheeni ei enää toimi? Kuka pitää huolen, että saan ravintoa? Vain työnnetäänkö väkisin letku minuun ja annetaan elämän mömmöä sisään. Mitä tekevät lähelläni olevat ihmiset? Ammattilaiset tekevät automaattisesti asioita, ajattelematta mitä minä todella haluan. Entä ystävät, läheiset? Pakenevatko ihmiset pelon edessä?
Pelko ajaa ihmisiä tekemään asioita, joita ei tarkoita. Minäkin olen ihminen, tunteva ihminen. Minäkin pelkään. Missä ovat minun tarpeideni kunnioitus ja puolustaminen. Oma vika, kun olen yksineläjä. Kuka nyt huolisi sairaan rajotteisen ihmisen?
Olen ihminen, joka tarvitsee toimivan ihmisen apua ja huomioon ottamista. Olenko minä paha ihminen? Avun tarve ei ole vain hetkellistä, vaan vaatii sitoutumista. Tarvitsen apua myös avun jälkeen. Huomioitavaa on, että apua ei tarvitse tyrkyttää silloin kun en sitä tarvitse.
Olen hieman masentunut. Moni asia on elämässäni muuttunut. Toimintakyky mennyt, heikentynyt, vaikeutunut…. Kuinka haaveilin, että tämän kesän tullessa pääsen yksin ulos. Se ei onnistu ilman apua. Selviän ulkona, mutta tarvitsen apua tuolin vaihdossa ja etenkin ulko-oven avaamisessa. (Perjantaina se oli taas rikki.)
Lattialle on tippunut ruokaa ja nyt se on levinnyt muihin huoneisiin.
Hämähäkki on valloittanut yhden pöydän nurkan keittiöstäni ja pitää ko. paikkaa käymälänä ja ruumisvarastona. Olisiko pöpö levinnyt sitä kautta?
En voi siivota ja en muista sanoa siitä avustajalle. Taitaa olla viisasta laittaa paperille kaikki tehtävät jutut.
Kuinka paljon olen kuullut, että henkilö auttaa minua ja pitää puoliani. En enää jaksa uskoa noihin vakuutteluihin, kauniisiin sanoihin. Todellisuudessa totuus on toisenlainen.
Todellisuus tuli eteen tässä eräänä päivänä, ihan vähäpätöinen juttu, mutta se sai minut pohtimaan asiaa tarkemmin. Terveet marssivat ohi huomaamatta mitään, kysymättä mitään. Toimin hitaasti, minua saa odottaa, olen tiellä kaikessa.
Kuka puhuu puolestani, kun puheeni ei enää toimi? Kuka pitää huolen, että saan ravintoa? Vain työnnetäänkö väkisin letku minuun ja annetaan elämän mömmöä sisään. Mitä tekevät lähelläni olevat ihmiset? Ammattilaiset tekevät automaattisesti asioita, ajattelematta mitä minä todella haluan. Entä ystävät, läheiset? Pakenevatko ihmiset pelon edessä?
Pelko ajaa ihmisiä tekemään asioita, joita ei tarkoita. Minäkin olen ihminen, tunteva ihminen. Minäkin pelkään. Missä ovat minun tarpeideni kunnioitus ja puolustaminen. Oma vika, kun olen yksineläjä. Kuka nyt huolisi sairaan rajotteisen ihmisen?
Olen ihminen, joka tarvitsee toimivan ihmisen apua ja huomioon ottamista. Olenko minä paha ihminen? Avun tarve ei ole vain hetkellistä, vaan vaatii sitoutumista. Tarvitsen apua myös avun jälkeen. Huomioitavaa on, että apua ei tarvitse tyrkyttää silloin kun en sitä tarvitse.
Olen hieman masentunut. Moni asia on elämässäni muuttunut. Toimintakyky mennyt, heikentynyt, vaikeutunut…. Kuinka haaveilin, että tämän kesän tullessa pääsen yksin ulos. Se ei onnistu ilman apua. Selviän ulkona, mutta tarvitsen apua tuolin vaihdossa ja etenkin ulko-oven avaamisessa. (Perjantaina se oli taas rikki.)
Lattialle on tippunut ruokaa ja nyt se on levinnyt muihin huoneisiin.
Hämähäkki on valloittanut yhden pöydän nurkan keittiöstäni ja pitää ko. paikkaa käymälänä ja ruumisvarastona. Olisiko pöpö levinnyt sitä kautta?
En voi siivota ja en muista sanoa siitä avustajalle. Taitaa olla viisasta laittaa paperille kaikki tehtävät jutut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti