torstai 11. joulukuuta 2008

Auta elämään

Katsoin nettivideolta uutista kun eräs henkilö halusi armokuoleman (tapahtunut vuonna 2006), kun eli motoneurooni taudin kanssa. Jotkut huutavat isoon ääneen; että armomurha on itsemurha, eikä sitä pidä sallia.

Voivatko terveet määritellä mikä on oikein kuolemansairaalle ihmiselle? Mielestäni sen määrittäminen kuuluu sairaalle ihmiselle itselleen (sairaus johon ei ole parannusta).

Millainen on elämän laatu ALS/FALS sairaalla?

Itse rakastan elämää ja haluan elää! Minulla on ALS/FALS. Mutta…. tietääkö terve ihminen mitä on ALS/FALS? Miten hitaasti ihminen kituu elämästä kuolemaan?

Olen itse kokenut ja nähnyt tämän sairauden raadollisuuden. Toiminnot lakkaavat yksi kerrallaan ja eteen tulee isoja ongelmia. Ei ainoastaan fyysinen toimintakyky mene, vaan sillä on vaikutusta myös mielentilaan. Entä sosiaalinen tila?

En ole nähnyt tai kuullut, että tästä taudista on kukaan selvinnyt. Jos on, niin herää kysymys: mikä sairaus todella ko. henkilöllä on?


Sanotaan, että kaikki on mahdollista. Niinpä kaikki voi olla mahdollista. Vai onko? Miksi sitten jokainen ihminen kuolee? Kukaan ihminen ei ole todistanut ikuisen elämän olemassaoloa. Ajatella, jos ennen ajanlaskun alkua syntynyt ihminen eläisi tätä nykypäivää!


En halua koneen hengittävän puolestani. Kone ei ole minä! Voiko kone halata tai lohduttaa kun on paha olla? Voiko kone antaa tunnetta? Antaako kone elämälleni laatua?

Elämä on elämisen arvoista. Olisikohan ketään tervettä, joka vaihtaisi osia kanssani? Ei ole ketään. Kukaan ei halua kitumaan.

Rakastan elämää, mutta myös pelkään tulevia hetkiä ennen kuolemaa. Sitä elämää, jota rakastan.

Jaha, joku voi innostua noista parista edellisestä lauseesta. Terveelle ihmiselle: mene katsomaan miten ALSia/FALSia sairastava (parantumaton motoneuroonisairaus) ihminen elää ja kysy mitä hän todella tuntee. Auta häntä, kun kakka tulee, tai kun pitäisi letkuravintoa antaa. Tai kun hengittäminen on vaikeaa, ihmisarvoa poljetaan. imetään limaa nielusta….. Tulkitse häntä, kun puhe ei enää toimi.
Auta häntä joka päivä 24 tuntia läpi elämän.

En sano sitä armomurhaksi, paremminkin armokuolema. Tämä on hyvin henkilökohtainen asia ja tästä ollaan monta mieltä. Tämä on minun mielipiteeni asiasta. Joku sanoo, että tuota voidaan käyttää väärin. Eräs asia tulee mieleeni; miksi meillä on laki ja lain rikkojat istuvat vankilassa?

Miten sairauden lähellä olijat; omaiset, ystävät, kokevat kun rakas ihminen kärsii? Iloitsevatko? Tuntevatko tuskaa? He, kuin myös sairastava, ikävöivät sitä ihmistä, joka oli ennen terve ihminen. Minulla on ikävä itseäni.

Sinä; mene puolustamaan letkuissa makaavaa parantumattomasti sairasta ihmistä, jolla ajatus on ainoa joka toimii vapaasti ilman konetta ja kannusta häntä elämään!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin olet kiteyttänyt ajatukset tulevasta. Aivan kuin olisin itse kirjoittanut. Jaksamista sinullekin.