Viikko alkaa olla lopuillaan. Taas samanlainen viikko, tai ei ihan. Perjantai; jumpalle ja sitten Itäkeskukseen asioille, pitää ostaa kirjekuoria ja muuta. Olen vihdoin saanut suuren pitkäaikaisen haaveeni toteutettua ja jatkotoimet odottavat.
Jumpalta taksi vei suoraan ostoskeskukseen. Jestas, kun oli ihmisiä, olihan perjantai ja hullut päivät. Ihmiset olivat ihan sekaisin, en ymmärrä tuollaista ryntäystä tavaran perään. En ole koskaan ymmärtänyt, terveenäkään. Tekeekö tavara onnelliseksi?
Minun oli pakko mennä sinne, kun siellä voi liikkua pyörätuolilla ja ajankohta oli ainoa mahdollinen. Liikkuminen pyörätuolilla ei onnistu missä tahansa. Äkkiä ostokset ja sitten pois!!!
Jarruttaen. Jotain pitää syödä ja roskaruoka sai kelvata, ja sitten äkkiä ulos, pois sekopäiden jaloista. Silmätkin kiiluivat oudosti ja järki on kadonnut. Ihminen on outo otus.
Ulos ja pois ahdistavasta tilasta.
Ulkona, matkan varrella näin leskenlehtiä kukassa ja niistä piti siitä saada valokuvia. Kieli keskellä suuta, sormet täristen kuva tallentui kameralle (pitää katsoa tietokoneelta lopputulosta). Silmissä oli hiekkaa ja ilman saastetta, vaikka aurinkolasit olivat silmillä. Hmm.... aurinkolasit eivät anna suojaa noilta jutuilta. Ilmanlaatu oli erittäin kehnoa ja se tuntui silmissä ja keuhkoissa.
Poikkesin Lanternassa, tutkailemassa ilmanpuhdistajaa sekä patjaa. Aika hintavia ilmanpuhdistajat ovat, eikä oikein tietoa löytynyt. Pitää hakea netistä ja kestää tämä pienhiukkasten hyökkäys, köh!!!
Patjan löytyminen on sitten hankalaa. Itse en pysty kokeilemaan, joten arpapeliin en ryhdy jos epäilen patjan toimivuutta. On muuten vaikeaa löytää 120 cm leveää patjaa, tietyillä ehdoilla. Onhan niitä, mutta vaatii rahaa. Phuuh! Yöuni, kunpa saisin hyvän sellaisen, siis patjan osalta. Pitää selviytyä vanhalla, jossa keskellä on monttu. Ylösnousu on hankalaa, kun on montussa.
Kotimatka, n. 2,5 km, sujui pölyssä ja autojen päästämien katkujen seassa. On se kumma, kun keskelle jalkakäytävää pitää auto pysäköidä. Sähkärillä ohi kieli keskellä suuta tai sitten autojen sekaan kadulle, etten vain naarmuta arvokasta ”peltilehmää”. Mitähän liikennesäännöt tuosta pysäköinnistä sanovat? Vai onko kyse itsekkyydestä, laiskuudesta, välinpitämättömyydestä (minäminä) tai muusta syystä. Vuosia, vuosia, vuosia sitten (ennen nakkisotia), olin töissä autokoulussa. Ovatkohan liikennesäännöt muuttuneet?
Apteekkiin matka vei, ostamaan mm. hengityssuojainta. Kaikkea täytyy yrittää.
Kotona avustajani käänsi patjan toisinpäin, jotta monttu ei olisi niin syvä. Ainakaan vähään aikaan. Ihanaa on päästä itse ylös sängystä, jonain päivänä asiat ovat toisin.
Taidanpa pistää avustajan kirjoituspuuhiin, ainakin kirjekuoret. Käsialani on jo itsellenikin vaikeaa lukea ja käsin kirjoittaminen on väsyttävää.
Jumpalta taksi vei suoraan ostoskeskukseen. Jestas, kun oli ihmisiä, olihan perjantai ja hullut päivät. Ihmiset olivat ihan sekaisin, en ymmärrä tuollaista ryntäystä tavaran perään. En ole koskaan ymmärtänyt, terveenäkään. Tekeekö tavara onnelliseksi?
Minun oli pakko mennä sinne, kun siellä voi liikkua pyörätuolilla ja ajankohta oli ainoa mahdollinen. Liikkuminen pyörätuolilla ei onnistu missä tahansa. Äkkiä ostokset ja sitten pois!!!
Jarruttaen. Jotain pitää syödä ja roskaruoka sai kelvata, ja sitten äkkiä ulos, pois sekopäiden jaloista. Silmätkin kiiluivat oudosti ja järki on kadonnut. Ihminen on outo otus.
Ulos ja pois ahdistavasta tilasta.
Ulkona, matkan varrella näin leskenlehtiä kukassa ja niistä piti siitä saada valokuvia. Kieli keskellä suuta, sormet täristen kuva tallentui kameralle (pitää katsoa tietokoneelta lopputulosta). Silmissä oli hiekkaa ja ilman saastetta, vaikka aurinkolasit olivat silmillä. Hmm.... aurinkolasit eivät anna suojaa noilta jutuilta. Ilmanlaatu oli erittäin kehnoa ja se tuntui silmissä ja keuhkoissa.
Poikkesin Lanternassa, tutkailemassa ilmanpuhdistajaa sekä patjaa. Aika hintavia ilmanpuhdistajat ovat, eikä oikein tietoa löytynyt. Pitää hakea netistä ja kestää tämä pienhiukkasten hyökkäys, köh!!!
Patjan löytyminen on sitten hankalaa. Itse en pysty kokeilemaan, joten arpapeliin en ryhdy jos epäilen patjan toimivuutta. On muuten vaikeaa löytää 120 cm leveää patjaa, tietyillä ehdoilla. Onhan niitä, mutta vaatii rahaa. Phuuh! Yöuni, kunpa saisin hyvän sellaisen, siis patjan osalta. Pitää selviytyä vanhalla, jossa keskellä on monttu. Ylösnousu on hankalaa, kun on montussa.
Kotimatka, n. 2,5 km, sujui pölyssä ja autojen päästämien katkujen seassa. On se kumma, kun keskelle jalkakäytävää pitää auto pysäköidä. Sähkärillä ohi kieli keskellä suuta tai sitten autojen sekaan kadulle, etten vain naarmuta arvokasta ”peltilehmää”. Mitähän liikennesäännöt tuosta pysäköinnistä sanovat? Vai onko kyse itsekkyydestä, laiskuudesta, välinpitämättömyydestä (minäminä) tai muusta syystä. Vuosia, vuosia, vuosia sitten (ennen nakkisotia), olin töissä autokoulussa. Ovatkohan liikennesäännöt muuttuneet?
Apteekkiin matka vei, ostamaan mm. hengityssuojainta. Kaikkea täytyy yrittää.
Kotona avustajani käänsi patjan toisinpäin, jotta monttu ei olisi niin syvä. Ainakaan vähään aikaan. Ihanaa on päästä itse ylös sängystä, jonain päivänä asiat ovat toisin.
Taidanpa pistää avustajan kirjoituspuuhiin, ainakin kirjekuoret. Käsialani on jo itsellenikin vaikeaa lukea ja käsin kirjoittaminen on väsyttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti