Kun olin terve, elin sitä päivää. En tehnyt suunnitelmia, edes seuraavalle viikolle. (Olihan asioita, joita oli suunniteltava.) Tietenkin työ määräsi tahdin, mutta sitä minun ei tarvinnut suunnitella.
Pystyin tekemään ja menemään silloin kun huvitti tai halutti tai tuntui siltä. Ei ollut esteitä. Portaatkin olivat helppo nousta ja mennä kynnysten yli. Ei tarvinnut miettiä, saanko apuja, onko hissi, mahdunko ovista, nouseeko käteni, kulkeeko puhe, jne.
Nyt on suunniteltava mitä tekee seuraavan kerran, kun avustaja tulee. Käynkö suihkussa, menenkö kauppaan, käynkö hoitamassa asioita, voinko tavata ystäviä, menenkö jumpalle, ulkoilenko, jne. Ennen pystyi tekemään monta juttua samalle päivälle, nyt pitää miettiä miten asiat järjestän.
Haluaisin mapittaa papereitani, mutta tarvitsen siihen toisen apua.
Syksy on saapunut mieleeni. Värikästä katsottavaksi (jossain), mutta tunnen vain parvekkeelta tulevan tupakansavun. Se siitä ulkoilusta.
Pääsinhän eilen ulos, kun avustaja oli täällä. Mitä minä valitan?
Valitan sitä, etten pääse enää yksin mihinkään. Kodin ulkopuolinen elämä on aina toisen ihmisen varassa.
Haluaisin katsella merta, joka on tuossa lähellä, mutta sinne pääseminen vaatii paljon. Haluaisin avata oven ja mennä ulos, ihan itse.
Valitan sitä, etten ole enää ihminen, liikkuva, niillä tavallisilla toiminnoilla varustettu. Valitan sitä, etten pysty toimimaan, jotain tippuu lattialle, yöt vatsa tekee mitä tekee (turpoaa).
Valitan, kun en jaksa taistella oikeudesta ilman taistelua.
Valitan, kun kerron ihmisille tilanteestani, niin yksinäisyys kasvaa. Pitäisikö hankkia koira?
Miksi en voi iloita siitä mitä vielä voin tehdä?
Itken ja valitan sitä, etten ole enää tässä elämässä. Vai olenko?
Pystyin tekemään ja menemään silloin kun huvitti tai halutti tai tuntui siltä. Ei ollut esteitä. Portaatkin olivat helppo nousta ja mennä kynnysten yli. Ei tarvinnut miettiä, saanko apuja, onko hissi, mahdunko ovista, nouseeko käteni, kulkeeko puhe, jne.
Nyt on suunniteltava mitä tekee seuraavan kerran, kun avustaja tulee. Käynkö suihkussa, menenkö kauppaan, käynkö hoitamassa asioita, voinko tavata ystäviä, menenkö jumpalle, ulkoilenko, jne. Ennen pystyi tekemään monta juttua samalle päivälle, nyt pitää miettiä miten asiat järjestän.
Haluaisin mapittaa papereitani, mutta tarvitsen siihen toisen apua.
Syksy on saapunut mieleeni. Värikästä katsottavaksi (jossain), mutta tunnen vain parvekkeelta tulevan tupakansavun. Se siitä ulkoilusta.
Pääsinhän eilen ulos, kun avustaja oli täällä. Mitä minä valitan?
Valitan sitä, etten pääse enää yksin mihinkään. Kodin ulkopuolinen elämä on aina toisen ihmisen varassa.
Haluaisin katsella merta, joka on tuossa lähellä, mutta sinne pääseminen vaatii paljon. Haluaisin avata oven ja mennä ulos, ihan itse.
Valitan sitä, etten ole enää ihminen, liikkuva, niillä tavallisilla toiminnoilla varustettu. Valitan sitä, etten pysty toimimaan, jotain tippuu lattialle, yöt vatsa tekee mitä tekee (turpoaa).
Valitan, kun en jaksa taistella oikeudesta ilman taistelua.
Valitan, kun kerron ihmisille tilanteestani, niin yksinäisyys kasvaa. Pitäisikö hankkia koira?
Miksi en voi iloita siitä mitä vielä voin tehdä?
Itken ja valitan sitä, etten ole enää tässä elämässä. Vai olenko?
1 kommentti:
Kiitos Sinulle Raili rehellisitä ja kaunistelmattomista kirjoituksistasi.
Samoja asioita minäkin pohdin usein.
Terveisin Tarja Kajjjaanista
Lähetä kommentti