Suomessa taitaa olla kidutus kielletty, niin myös syrjintä. Taitaa olla niin, ettei syrjintään luetella sairasta / rajotteista ihmistä. ”Jos jalat ei toimi ja puhekin on hankalaa, niin ei se ole ihminen”! Joku voi sanoa, että katkera ihminen. Voin sanoa, että se ei ole katkeruutta, vaan totuus.
Totuus on, ettei sairaala ole rajotteisten / vammaisten paikka. Siellä hoidetaan terveitä. Olin sairaalassa viikonlopun ja nyt olen monta kokemusta rikkaampi, mutta olen edelleen sairas.
On ihania hoitajia, jotka osaavat ja taitavat monta asiaa kiireen keskellä. Heiltä riittää aikaa ymmärtää, ettei kävelemätön ihminen ole lihava tahallaan tai jalat eivät toimi terveen tavalla. Lihassairaan lihakset ovat ”kuollutta” painoa, eivätkä voi keventää nostajan taakkaa. Kuinka monta kertaa hiljaa pyysin anteeksi, että joutuvat rasittamaan itseään minun takia. Joskus sanoin sen ääneenkin.
Erään hoitajan ansiosta pääsin istumaan p-tuoliin, se oli ruhtinaallista. Jatkuva makaaminen teki oloni pahemmaksi. Toinen hoitaja pisti tuulemaan ja pääsin kotisairaalaan (omaan kotiin). Ihana oli päästä omaan sänkyyn ja vessaan melkein milloin vain – ihan itse. Paitsi……….
Todellinen tilanne kotona:
Makaan aamulla sängyssä, henkilön piti tulla nostamaan minut sängystä n. klo 8.00. Hätäisenä soitin (8.13) tiettyyn numeroon ja kyselin avun tuloa ja että varmasti avain on mukana. Juu, juu….
Klo 8.43 soitin uudelleen ja samaan aikaan henkilö soitti alaoven summeria. Minä sängyssä voimatta nousta. Hänellä piti olla avain! Sanoin puhelimeenkin, että varmaan kuulet, että joku soittaa summeria.
Ovisummerin soittaja soitti minulle kännykkään ja käski avata oven. Enhän minä voinut avata ovea, kun makasin sängyssä. Hänellä piti olla avain – ei muuten ollut. Sanoi tulevansa klo 10.00 nostamaan. Minulla ei ollut vaihtoehtoja, kuin jatkaa odotusta, märkänä.
Klo 8.30 olisi pitänyt ottaa diabeteslääke.
Klo 10.00 hän tuli nostamaan. Ensinnäkin, hän ei kuunnellut minua! Tai oliko niin, ettei hän ymmärtänyt puhuttua, vai puhuinko jo niin epäselvästi.
Kuumeen ja korkean tulehdusarvon vuoksi toimintoni eivät ole normaalit (tai ovat liian liukkaat). Siksi minä olen ottanut yöksi käyttöön aikuisten vaipat. Kamala…. mutta ei voi mitään.
Tämän henkilön kanssa olimme veskissä ja annoin ohjeet miten toimia. Ei hän kuunnellut. Tuli katastrofi lattialle asti. Hän tuumasi, ei se häntä haittaa. Minä sanoin, että minua se haittaa ja purskahdin itkuun. Kotini lattia ei ole tarkoite jätteilleni ja se varmasti leviää sähkärin pyörien mukana ympäri huoneita.
Häntä ei haittaa, mutta minua haittaa! Tiedoksi. Asun tässä asunnossa ja olen tunteva ihminen.
Äsken kävi kotisairaalan sairaanhoitaja tiputtamassa antibioottia suoneen. Samalla hän kertoi, että tulehdusarvot ovat laskeneet 59. Jeee, perjantaina on mahdollisuus päästä tästä kanyylistä ja tiputuksesta.
Jeeeeeeeeeee
Totuus on, ettei sairaala ole rajotteisten / vammaisten paikka. Siellä hoidetaan terveitä. Olin sairaalassa viikonlopun ja nyt olen monta kokemusta rikkaampi, mutta olen edelleen sairas.
On ihania hoitajia, jotka osaavat ja taitavat monta asiaa kiireen keskellä. Heiltä riittää aikaa ymmärtää, ettei kävelemätön ihminen ole lihava tahallaan tai jalat eivät toimi terveen tavalla. Lihassairaan lihakset ovat ”kuollutta” painoa, eivätkä voi keventää nostajan taakkaa. Kuinka monta kertaa hiljaa pyysin anteeksi, että joutuvat rasittamaan itseään minun takia. Joskus sanoin sen ääneenkin.
Erään hoitajan ansiosta pääsin istumaan p-tuoliin, se oli ruhtinaallista. Jatkuva makaaminen teki oloni pahemmaksi. Toinen hoitaja pisti tuulemaan ja pääsin kotisairaalaan (omaan kotiin). Ihana oli päästä omaan sänkyyn ja vessaan melkein milloin vain – ihan itse. Paitsi……….
Todellinen tilanne kotona:
Makaan aamulla sängyssä, henkilön piti tulla nostamaan minut sängystä n. klo 8.00. Hätäisenä soitin (8.13) tiettyyn numeroon ja kyselin avun tuloa ja että varmasti avain on mukana. Juu, juu….
Klo 8.43 soitin uudelleen ja samaan aikaan henkilö soitti alaoven summeria. Minä sängyssä voimatta nousta. Hänellä piti olla avain! Sanoin puhelimeenkin, että varmaan kuulet, että joku soittaa summeria.
Ovisummerin soittaja soitti minulle kännykkään ja käski avata oven. Enhän minä voinut avata ovea, kun makasin sängyssä. Hänellä piti olla avain – ei muuten ollut. Sanoi tulevansa klo 10.00 nostamaan. Minulla ei ollut vaihtoehtoja, kuin jatkaa odotusta, märkänä.
Klo 8.30 olisi pitänyt ottaa diabeteslääke.
Klo 10.00 hän tuli nostamaan. Ensinnäkin, hän ei kuunnellut minua! Tai oliko niin, ettei hän ymmärtänyt puhuttua, vai puhuinko jo niin epäselvästi.
Kuumeen ja korkean tulehdusarvon vuoksi toimintoni eivät ole normaalit (tai ovat liian liukkaat). Siksi minä olen ottanut yöksi käyttöön aikuisten vaipat. Kamala…. mutta ei voi mitään.
Tämän henkilön kanssa olimme veskissä ja annoin ohjeet miten toimia. Ei hän kuunnellut. Tuli katastrofi lattialle asti. Hän tuumasi, ei se häntä haittaa. Minä sanoin, että minua se haittaa ja purskahdin itkuun. Kotini lattia ei ole tarkoite jätteilleni ja se varmasti leviää sähkärin pyörien mukana ympäri huoneita.
Häntä ei haittaa, mutta minua haittaa! Tiedoksi. Asun tässä asunnossa ja olen tunteva ihminen.
Äsken kävi kotisairaalan sairaanhoitaja tiputtamassa antibioottia suoneen. Samalla hän kertoi, että tulehdusarvot ovat laskeneet 59. Jeee, perjantaina on mahdollisuus päästä tästä kanyylistä ja tiputuksesta.
Jeeeeeeeeeee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti