"Makaa kuin härski silli...."

Rakkauselämä, onko sitä enää olemassa? Sisältää monta tunnetta ja tilannetta. Sairaus vaikuttaa tahdonalaisiin lihaksiin. Tunne ei ole lihas.
Ihminen on kokonaisuus lihaa, luuta, tunnetta, tarpeita, jne. Lihasten toiminta siis heikkenee ja loppuu, jalat eivät toimi, eikä kädet hyväile. Toimiiko huulet suudellessa?


Diagnoosi hetkellä ei tällaiset asiat tule mieleen, ei lähimainkaan. Viisi vuotta meni, etten uskaltanut kunnolla ajatella asiaa. Tai joo, sekalaista pölinää oli elämä, mitä kaikkea siihen liittyi. Sen myönnän, että kaipasin paljon läheisyyttä ja kaipaan vieläkin.
Kosketusta ilman inhoa ja hyväksikäyttöä. Nämä toimimattomat lihakset tekevät minut avuttomaksi. Turvallisuus on tärkeä asia. Olen kahlittu ilman näkyviä kahleita.


Huomaan ohittaneeni tuon viiden vuoden paalun, kohta umpeutuu kuusi vuotta. Miten tästä jatkan elämääni. Sillä sitä minun on tehtävä ja opeteltava uusi tapa elää.

Arki askareissa homma toimii, astioiden ja pyykin pesu, ruokahuolto, siivous, jne. kaikki tuo on hoidettu. Entä rakkaus, läheisyys, suutelemisen tarve, ihon kosketus (muuten kuin peseytyminen), niin ja puhumattakaan fyysisestä rakkaudesta. Kuinka tuo on mahdollista? Saako sellaista edes haluta?


Perinteinen malli, aviomies on ainoa ja oikea. Entä kun ei ole aviopuolisoa ja olet vammainen? Siinä on pähkinä purtavaksi. Onko puoliso turvallinen?


Illalla kun vedän itseni peiton alle, tulee joskus mieleeni, että jos siinä olisi joku vieressä, niin miten onnistuisi minun kääntyminen. En onnistu, sillä tarvitsen tilaa tälle ruholle. Tai jos toinen haluaa lähemmäs, siinä olen ja makaan kuin härski silli.