Auto tarvitsee polttoainetta (sen ruoka) ja pakoputkesta tulee ylimääräinen ulos (jäte, uloste, kakka, päästöt, jne.) Autolle tehdään muutoksia, jos pakokaasu ei ole sitä mitä pitää. Miten on ihmisen laita?
Ihminen tarvitsee ruokaa, terveellistä. Jotta hän pysyy kunnossa, mutta miksi ei puhuta päästöistä, siis kakasta (mikä nimitys kelläkin on käytössä). Ruoka muuttuu elimistössä kakaksi. Suomen kieltä. Siitä ei puhuta, kuin piilossa kuiskaillen. Onko inhimillinen asia niin tabu, ettei siitä uskalleta puhua ääneen?
Joillakin elimistö ei sulata terveellistä ruokaa. Ongelmia tulee roppakaupalla.
ALSilaiselle puhutaan ravinnosta, kuntoutuksesta, apuvälineistä, jne. Miten on vatsan ja suoliston laita?
Minulle annettiin tietty elinaika ja määriteltiin tarpeeni. Nyt olen ylittänyt tuon ajan ja olen edelleen täällä. Tunnen olevani heitteellä. Ongelmia on roppakaupalla. Kukaan ei neuvo tai auta suolisto-ongelmien kanssa. Tällä hetkellä en ole kiinnostunut parantavasta lääkkeestä, vain asiasta jolla saan vatsani ja suolistoni kuntoon tai edes toimimaan helpommin.
Olen kolme vuotta, ehkä enemmän, ravannut lääkäreillä. Turhaan. Yksi antoi kipulääkettä, toinen massaa lisäävää ainetta, yksi lääkäri oli kiinnostunut muististani, jne… Apua en ole heiltä saanut.
Oli syy mikä tahansa, niin apua pitää saada. Syy?? Kun tietäisi. Jos se on ALSin aiheuttamaa, niin asialle kuulemma voidaan jotain tehdä? Jos lääkäri haluaa ottaa asiaan asiallisen asenteen ja auttaa. He vetoavat ALSiin, eikä mitään tehdä.
Suolessa on lihaksia, joiden pumppaustilanne on rajusti heikentynyt. Toinen lihas kramppaa niin, ettei mitään tule ulos. Vatsa turpoaa. Se vielä vaikuttaa hengittämiseen, kun keuhkoilla ei ole tilaa toimia. Siinä sitä sitten ollaan ja kärsitään. Miksi en ole saanut ammattiapua, vaikka olen sitä hakenut?
Millainen on huomen aamulla tilanne. Entä yö??? Eläen tunti tunnilta ja syöden jos uskaltaa.
Tämä on todella kakkamainen tilanne.
Pitää mennä syömään!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti