Kaappien siivousta

Köhin vieläkin siitä pölymäärästä ja siitä mitä tuntemuksia se toi tullessaan. Muistoja ajalta joka ei enää palaa.


Löysin kalenterin vuodelta 2005, jossa käsialani oli vielä luettavaa. Siitä sai selvää ja ehkä kaunistakin. Tänään harakanvarpaat loistavat paperin palalla, tai kalenterissa on merkintä mitä en itsekään ymmärrä.
Piirustuslehtiö jäi, mutta hiilen pätkät menivät roskiin. Mitä teen niillä kun käteni ei enää tottele. Ei tule viivoja tai varjoja, ei tule mitään ... vain sotkua. Taitavat öljyvärit kuivua tuubiinsa.

On hyvä järjestää kaappejansa ja heittää turhat tavarat pois. Kun kuolen niin jälkeeni jäävä omaisuus ei välttämättä kiinnosta ketään. Tavaroihin sisältyy tunnearvoa ja se arvo on olemassa vain minulle.
Siivouksen yhteydessä tulee heitettyä tavaraa pois. Minä selviän vähemmälläkin. En halua läheisten tuskailevan, että mitä tehdään tällekin rätille tai muulle arvottomalle tavaralle. Arvokasta ei minulla ole, ehkä tunne puolella ja vain minulle.


Mitä hyötyä on kenellekään siitä, että olen ollut olemassa? Tunnen olevani vain kuluerä ja rasite kaikille.


Mitä on jäänyt jäljelle ed. elämästäni? Ajasta ennen sairautta. Ainakin pölyä oli kaapissa, sitä samaa taitaa olla jäljissäni.


On tuskallista huomata olevansa joku muu, kuin oli muutama vuosi sitten.


Todelliset ongelmat ovat tässä ja nyt. Kesä on ihana asia, mutta… Ihoni on nihkeä ja kääntyminen on hankalaa, jään kiinni pönttöön, en liiku. Vaarana on tipahtaa lattialle, kun yllättäen ote irtoaa ja voimat eivät pidäkään paikalla. Sitä menee pää edellä lattiaan. Onneksi olen kotona ja ehkä joskus joku tulee.

Itkeminen on vaikeaa, kun happi meinaa loppua.


En ole vielä iäkäs ihminen, mutta samojen ongelmien kanssa tuskailen. Jos jotain sattuu, niin onko lehdessä kirjoitus; vammainen nainen löydettiin vessan lattialta. Ollut siellä jo jonkin aikaa ja laskenut allensa. Henki vielä pihisee.

Tällainenko on ihmisarvo yhteiskunnassa? Huomataan vain, jos jotain todella ikävää tapahtuu. Vastaavanlaisia juttuja on lehdissä aina kun ei ole muuta tai jos ko. henkilö on ollut kuukausia kuolleena asunnossa. Kukaan ei ole kiinnostunut, ennen kuin jotain on tapahtunut. Sekin on vain hetken aikaa ja sitten on unohdus. Unohdetaan, ei haluta paneutua ongelman ytimeen.


Mitä minä tässä marisen. Olenhan ”hyvä” kuntoinen, hengitän vielä ja kädetkin toimii jotenkin.
Kommunikointi…. voihan vihvilä. Ihmiset sanovat saavansa selvän puheestani, mutta he eivät tiedä kuinka raskasta on puhua ja eritoten puhelimessa. Olenkin ottanut tavaksi sanoa heti, että en puhu selvästi. En halua, että luullaan juopoksi. Myös toisessa päässä oleva kuuntelee tarkemmin. Puhelimessa puhuminen on minulle todella hankalaa. Kasvotusten menee helpommin.


Kuinka helppoa olisi antaa toisen tehdä asioita puolestani. Olisiko se sama asia? Minulla ei ole läheistä lähellä, joka tietäisi tasan tarkkaan tilanteen. Tietääkö joku muu kuin minä?

Ääh, selityksiä, selityksiä. Tätä se taitaa olla, kun on itsepäinen eikä luovuta. Kaikkea sitä tulee mieleen kaappeja siivotessa.


Hiljaiset jäljet

Hiljaiset jäljet jälkeeni jäävät
maahan kätkeytyen
menneestä maailmastani
kuiskien

hengitys
jääden ilmoille aistittavaksi,

tänään en kirjoita epistolaa
en suurta testamenttia,

jälkeeni jää
ihmisen muoto

ajatusten äänetön sanoma.