Elämän mittainen etsintä

Muuttuakseen, täytyy löytää, katsoa ja uskaltaa.


Koko elämäni ajan, tähän asti ja niin kauan kun henki pihisee, etsin.

Etsin itseäni.
Peilistä katsoessani näen ihmisen, elämää nähneen. Tunteita tulvillaan, kysymyksiä elämästä, kauniin kuningattaren, rupsahtaneen ihmisen tai näppy naamaisen murkun. Millä tuulella satun olemaan. Se on ulkokuori ja sisin, riipuen siitä, miten kuvaani katson.

Sairauteni ei poistanut etsintää, vaan lisäsi tarvetta löytää minuus. Fysiikka pettää ja toiminnot sitä mukaa. Mieleni, annanko sen mennä elämässä eteenpäin vai jäänkö suremaan kohtaloani.

Pää kallellaan mietin ja vastaus on jo selvillä. Minulla ei ole aikaa surra ikuisesti, tahdon elää ja löytää etsimäni.


Tasapaino vaikeiden ja helppojen asioiden välillä on vaikeaa. Jonain hetkenä silmäni täyttyvät tuskan kyynelistä ja toisena hetkenä pilke silmäkulmassa kertoo kujeista veikeistä.
Itsensä löytäminen on vaikeaa, sillä eteen tulee yllättäviäkin tunteita ja tapahtumia. Mihin silloin katson?

Ihminen hakee voimaa vain fyysisistä ominaisuuksista. Arvot punnitaan siitä kuinka paljon omistaa materiaa tai raakaa käden voimaa. Kaikki näkyvä on todellista.

Todellista on myös näkymätön sisin, joka kuitenkin näkyy ja tuntuu. Ei kuitenkaan tavarana tai rahana, vaan vahvuuena kohdata elämän haasteet. Ihmisen hyvänä olona, joka heijastuu muihinkin.


Olen muuttanut useamman kerran ja aina antanut tavaraa pois. Vielä tänäänkin, kun en muuta niin usein, luovun tavarasta. Huomaan tulevani toimeen vähemmälläkin. En ole sidoksissa tavaraan ja siksi siitä luopuminen ei ole minulle vaikeaa. En kuitenkaan mene äärinmäisyyksiin.


Menneisyyden lankavyyhti purkautuu ja uuden elämän neulominen ei ole niin helppoa. Neuloksen värit kertovat tuskan suuruden tai ilon ihanuuden. Kireää tai löysää, kuin elämä itse.

Oman itseni löytämisessä auttavat menneisyys ja nykyisyys, mutta minun on oltava järkevä. En saa jäädä kiinni pahaan tunteeseen, vaan teen työtä ymmärtääkseni olemassaoloani ja jatkaakseni eteenpäin.
Suuri tuska istuu mielessäni, sillä ikävät tapahtumat koskettavat syvältä. Tiedän tämän etsintäni olevan vaarallinen. En halua menettää mielenrauhaani, sillä kehoni on jo menettänyt osan.

Usko itseeni kasvaa ja luottamus omaan elämääni saa voimaa. En voi käsilläni tai jaloillani viedä itseäni eteenpäin, siksi henkisen minuuden työstäminen on tasapainolleni tärkeä.



Eihän se poista pahaa oloa tai tuskaa, ei katoa itku tai suru, mutta minulla on mahdollisuus löytää itselleni voimaa jaksaa vaikeina hetkinä.