tiistai 17. huhtikuuta 2007

Koti

Koti on pesä, turvapaikka maailman sekasorrolta. Entä jos ovi pettää?



Olin törmännyt tuntemattomaan ihmiseen, joka näki tilanteeni. Täysin outo ihminen auttoi minua saamaan asunnon. Aitoa välittämistä on vielä olemassa.



Kuukausi diagnoosin jälkeen pääsin muuttamaan uuteen asuntoon.
Asunto sijaitsi toisella puolen kaupunkia, merenrannalla. Ensi kerran käydessäni asunnossa, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Asuinalueen paikka kaupungissa ei alkuun mielyttänyt, mutta valinnan varaa ei ollut.
Nyt en enää halua täältä pois. Matalaa ja helppoa liikkua!
Asunto oli aika uusi, mutta tarvitsi remonttia, jotta selviäisin itsenäisesti. Remontti tehtiin pari kuukautta muuttoni jälkeen.



Katu kiemurtelee käärmeen lailla, talot ovat vieri vieressä. Ruokapaikkoja, kampaamoja, kioskeja, viedeovuokraamo ja meri aivan tuossa kotini lähellä. Kadun yli, pieni matka ja olen meren äärellä.
Talo, jossa asun, on harmaa ja kivinen. Kadun puoleinen ovi päästää sisään vain avaimella ja siellä on portaita, mutta pihan puolelta kulku on helpompaa.

Remonti jälkeen;


Ulko-oven edessä on metalliliuska ja ovi avautuu nappia painamalla, samoin avautuu sisäovi. Hissiinkin pääsen helposti, sillä nykytekniikka on upeaa. Kotini on kolmannessa kerroksessa, jonne pääsen nappia painamalla. Jotain helppoa!



Kylpyhuone on saanut uuden haitarioven ja lattiapinnan. Seinään on kiinnitetty suihkutuoli ja kahvat. Matala wc-pöttö sai väistyä korkemman tieltä ja vasemmalle puolen tehtiin minulle sopiva tukitanko. Käsien pesuallas sai ympärilleen kaiteen ja peili laskettiin alas, jotta näkisin todelliset kasvoni pyörätuolistakin. Niin ja kynnys poistettiin.



Eteisen seinillä on kahvoja, joihin tarttua. Terveetkin ovat niistä ilahtuneita.
Keittiön pöydän reunat saivat kaiteet. Mikrouuninkin hankin.



Makuhuoneeseen tuli sähkökäyttöinen 120 cm leveä sänky. Päädyt nousee, samoin sänky. Aivan ihanaa saada jalat ylös, turvotus laskee.



Olohuone on ainoa paikka, jonne ei tehty muutostöitä. Parveke on iso (10 neliöä) ja lasitettu. Sen lattiaa korotettiin ja laitettiin puulautalattiaritilä (tai jotain sinne päin). Parvekeovien väliin tuli pari kahvaa.


Tämä asunto on minulle koti ja sisustettu itselleni.



Ei kommentteja: