Kauniilta näyttää kun katsoo ikkunan takaa, mutta lasin toisella puolen totuus iskee.
Ikkunasta katsottuna ilma näyttää kauniilta ja ihanan kutsuvalta. Ulkona taitaa tuo meren läheisyys yllättää, ei ole lämmintä. On laitettava pitkät kalsarit jalkaan, niin ja sukat ja kengätkin, sekä muuta lämmintä varustetta.
Odotan kesää, mutta tämä kevät tuntuu aika hankalalta tuolla mun sieraimissa. Aivastelua! Täytyy varoa, ettei taas kieli jää hampaiden väliin.
Vettä pitää muistaa juoda, jotta munuaiseni pysyvät hengissä.
Olin keittiössä ja täytin kipponi kylmällä vedellä. Jotain tapahtui, kippo kaatui ja osa vedestä tuli päälleni ja loput meni lattialle. Onneksi olin tiskipöydän lähellä, etten pudonnut, kun kylmä vesi kaatui paljaan jalkani päälle.
Sitten ei muuta kuin testaamaan käsipaperin imukykyä. Imihän se, mutta osan jätin ilman kuivattavaksi.
Taitoa vaati sekin, kuinka sain kuivattua sen laittian. Pienapuvälineestä oli apua, käteni jatke.
Alsilaisia on nyt kuntoutuksessa ja saan sieltä viestiä. Voih, kunpa saisin olla mukana. Vertaisen kans tekeminen ja oleminen antaa voimaa vaikeisiin hetkiin. Nyt ole vain hengessä mukana.
Niin, olen ollut vuodesta 2000 laitoskuntoutuksessa (2 x 2 vko / vuosi). Nyt en ole! Syynä, ei auta mitään. Sitä se on, minun pitäisi olla jossain muualla, kuin omassa kodissa itsenäisesti. Hetkinen, tämähän tilanne olisi yhteiskunnallekin hyödyllisempää, kotona kuin jossain "palevutalossa".
Eilen tuli kirje sairaalasta, uusi tarkempi B-lausunto. Ei kun taas anomaan ja uusia papereita täyttämään. Tää byrokratia on sieltä! Niin kuin ei elämä olisi muutenkin hankalaa, niin vielä sitten lisää hankaluuksia.
Vammattuva sairaus, joka iskee terveen elämän keskellä. Se vaatii voimia, jotta jaksaisi kohdata esim. asenteet tai kaatuneen vesikipon. Ei ole helppoa kohdata käsi, joka ei toimi tai ihmisten sekä yhteiskunnan asenteet.
Minulla on sairaus, joka on vammauttanut kehoni, toimintani. Kuitenkin on paljon asioita joita pystyn vielä tekemään.
Henkinen jaksaminen on iso haaste, vaan yhteiskunta ei sitä tajua. Kotona on hyvä, mutta sielläkin jaksamiseen tarvitsen voimia.
Kaatunut vesikippo ja sen tuomat ongelmat ovat toimivalle ihmiselle pieni juttu. Minulle se on iso, voimien ponnistelu, vaikka lasken siitä leikkiäkin.
Entä sinä päivänä, kun en enää jaksa laskea leikkiä tapahtuneesta pienestä vahingosta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti