Karkkikaupassa

Karkilla makeaa mahan täydeltä. Uhkailusta vatsanpuruja.

Mitä pahaa olen tehnyt? Onko uskoni heikkous ollut syyllinen? Olenko kuntoillut liian vähän? Olenko käyttänyt liikaa tai liian vähän alkoholia, tai tupakoinut? Onko tämä rangaistus teoistani tai tekemättömistä asioista?

Vastaus on yksinkertainen. Ei.

Tällaisia kysymyksiä pyöri mielessäni, kun menin ensimmäisen avustajani kanssa karkkikauppaan. Irtokarkkeja pyöri silmissäni ja vähitellen täyttivät ajatukseni. Hetki muuta ajateltavaa.

Olin pyörätuolissani ja edessäni upea karkkilaatikkorivistö. Jam.
Olkapäälleni koputettiin ja eteeni ilmestyi erittäin laiha nainen.
"Kun sinä uskot oikein ja vahvasti, niin Jumala parantaa sinut".

Sisälläni kiehui, olin kohtelias ja kuuntelin hänen saarnaa vai oliko se uhkailua. Sanoin asiallisen kohteliaasti, kiitos ei.
Hän jatkoi ja jatkoi. Hänellä on radio-ohjelma jossa puhutaan vain Jumalasta ja hänen ihmetöistään. Silloin minulla naksahti jotain ja sanoin kylmästi, en ole kiinnostunut. Sanani olivat jäätävät.

Avustajani oli jossain karkkilaatikkojen takana, eikä hän ollut apuna minulla. Onneksi silloin puheeni toimi vielä hyvin.


Kunnioitan ihmisiä, joiden usko on vahva ja heille se on tärkeää. Kunnioitukseni muuttuu, jos minulle tyrkytetään mitä tahansa uskontoa. Etenkin tuo karkkikaupan tilanne oli karmea. Mielessäni oli silloin mustia mustempia ajatuksia.

Olin juuri tilanteessa, jossa elämäni on saanut rajun käännöksen, enkä silloin ole valmis vastaan ottamaan mitään tuollaista asiaa. Minulle oli iso työ selkeyttää oman elämäni muutokset.

Jälkeen päin mietin, että oliko minulla lappu selässäni, jossa kerrotaan minun saaneeni als-diagnoosi? Oliko tälle naiselle p-tuoli kimmoke? Otollinen uhri, käy kiinni. Siellä karkkikaupassa, en nähnyt hänen puhuttelevan "terveitä" ihmisiä.

Tottakai minä haluan parantua ja olla ikuisesti terve. Se ei vain ole mahdollista. Ihmeitä, niitä voi joskus joillekin tapahtua.
Olen nähnyt ihmisen, joka uskoi ihmeparanemiseen. Iloa riemua, mutta totuuden tultua eteen, en ole koskaan nähnyt tuskallisempaa ja petyneempää ihmistä.

Jokainen saa uskoa ihmeisiin.

Jokaisella on oma tapansa uskoa tai olla uskomatta. Minulle ei sitä tarvitse tyrkyttää. Kohteliasta olisi kysyä, onko kiinnostusta aisaan, eikä hyökätä syyttämään ja uhkailemaan, sillä sellaisena koin tuon karkkikaupan tilanteen.

Jos et tule tilaisuuteen, niin olet loppu ikäsi p-tuolissa.

Argh... saa vieläkin minut vihaiseksi.

Joku voi sanoa, tarkoitti hyvää! Niinpä, mitä hyvää? Ei hän minua tuntenut, ei tiennyt syytä tilanteeseen. Pitäisi osata ajatella hiukan paremmin. Minun mieleni hän pahoitti.

En minä mene tyrkyttämään omia vakaumuksiani tuntemattomille ihmisille, en edes tutuille. Keskustelemalla tulevat asiat ilmi, eikä siinä tarvita hyökkäystä.

On ihanaa tuntea aitoja ihmisiä.