"Eihän kukaan voi vammaista rakastaa."
Noihin sanoihin heräsin aamulla. Yö oli ollut levoton ja vaati yhden ylösnousun. Aamuyöstä nukahdin ja näin unta.
Valvetila on outo juttu, sen kaiut seuraavat uniin ja muuttuvat jotenkin. Tuntuu, että niistä kehittyy vain painajaisia. Taitaa olla omaa mielikuvaa, onhan hyviäkin unia olemassa, onhan!
Tuon unen kautta heräsi pohtimaan. Olenko vammainen, sairas, sairas vammainen vai vammainen sairas?
Oma lopputulos itsestäni, olen sairauden seurauksena tullut fyysisesti rajalliseksi toiminnoissani.
Yhteiskunta luokittelee ihmisen omilla kriteereillään. Minä en tiedä mihin kuulun?
Itse tunnen olevani ihminen ihmisten joukossa. Olen maksanut veroja käymällä työssä. Maksan edelleen veroa pienestä eläkeestäni ja kaiken lisäksi se veroprosentti on sama kuin työssä ollessani. Ehkä tälläkin on tarkoitus.
Minulla on ihmisen tunteet, eikä niitä ole sairaus syönyt. Jotkut aistit ja tunteet ovat kasvaneet. Kiukku... kaikkea niitä asenteita kohtaan, joihin törmään.
Niin ja varpaiden kutitus, hih. Vaikka jalkani eivät toimi ja tunto on muuttunut, mutta jos joku koskee vapaisiini... naurua riittää!
Rakkaus on tunne, joka ei ole hävinnyt mielestäni. Rakastaa voi monta asiaa, lastaan, vanhempiaan, ystäviään, luontoa, ruokaa.... aivan mitä vain.
Entä tunne häneen? Mihin häneen? Eihän vammaista voi rakastaa.
Ei tunnu kovinkaan helpolta olla sairas / vammainen parisuhteessa.
Muuttuuko puoliso avustajaksi, tunteettomaksi "koneeksi"? Tekee mitä on tehtävä. Entä se tunne, rakkaus?
"Sinkkuna" katselen sivusta ja mietin omaa tunnetilaani. Haluan rakastaa ja olla rakastettu, mutta...
Saako sairas / vammainen rakastaa? Onko olemassa ihmistä, joka uskaltaa rakastaa erilaista ihmistä?
Mistä uneni sanat ovat lähtöisin? Päivän tapahtumista, odotuksista, toiveista tai unelmista, joihin tulee ristiriita todellisuudesta. Unessa asiat saavat monta ulottuvuutta ja unen oma maailma astuu myös kehiin.
Unissani en koskaan ole rajotteinen tai sairas, toimin normaalisti. Kuitenkin uneni ihmiset näkevät fyysisen rajallisuuteni.
Halu tuntea rakkauden tunteen ennen kuolemaa. Vai olenko itsekäs, kuolema jättää surun tänne jääville. Haluanko minä rakkaan ihmisen tulevan surulliseksi?
Hetkinen, sitähän elämä sisältää. Surua, tuskaa, iloa, rakkautta, tunteita.
Mutta miksi sairaan / vammaisen / rajotteisen, joku toinen pyrkii määrittelemään? Yleensä ne määritellään vain negatiivisiksi.
2 kommenttia:
Heippa
Luin valaisevat ja vaikuttavat kertomuksesi muutaman viikon ajalta. En vielä ehtinyt porautua historiaan, olen jo nyt hyvin "herätyksen saanut" arkipäivän ongelmista.
Hyvin tämä kirjoittaminen sujui yksikätisenä, mutta aikaa meni.
Katselin eilin TV:n Punaisesta langasta Bo Carpelanin hienon haastattelun ja hienoja ajatuksia.
Huomaan, että tästä blgista voi lukea yhtä hienoa, ei, vielä arvokkaampaa; tämähän on elettyä elämää, kuin Finlandia-palkitut Carpelanin runot ja proosakirjat.
Minun olisi ihan pakko selviytyä asioille mutta en tiedä, onnistunko keplottelemaan housut ja paidan päälleni? Napit,vyö ja hakanen ovet nyt aivan vuorenkorkuisia haasteita. Kerron sitten kuinka kävi.
Onnistui ja koska kengät oli helppo löysästi solmittuna sujauttaa jalkaan, matkaan lähtö onnistui.Mikäs mulla kun jalat toimii.Toissapäivänä en vielä päässyt sängystä ilman apua ylös.
Sain asian valmiiksi ja kävin torilla, jossa avulias myyjä pisti uuttaperunaa reppuun,otti kolikot lompsasta ja pisti tilliä pari vartta kaupan päälle.
Huomenna jos aurinko paahtaa, niin kuinka pesu ja suihku onnistuu?Pilvipouta oli parempaa.Kuinka selvisit viime kesän helteistä?
Mustanaamio kärsi kovasti Venäjän metsäpaloista.
Lähetä kommentti