Ovi

Pienen asian edessä ihmiseltä voidaan viedä itsenäisyys.



Tänään äitienpäivänä päätin lähteä ihan omin voimin ulos. Vaikeimmaksi toiminnaksi ajattelin siirtymistä työtuolista sähkäriin. Miten sitten kävikään.


Puseron sain päälle, mutta pitkikset ja kengät olivat aika hankala laittaa jalkoihin. Sukat jätin suosiolla kaappiin. Luotin siihen, että ulkona on lämmintä.
Siirtyminen työtuolista sähkäriin meni yllättävän jouhevasti. Piti muistaa ottaa rauhallisesti. Tahtoo olla tuo kova vauhti toinen minä, ainakin ennen.


Ajattelin laittaa työtuolini lataukseen, mutta se jäi ajatuksen asteelle. Laturin toinen johto kiertyi sähkärin renkaan ympärille tai jonnekin. Pistoketta en saanut pistokerasiaan, pahuksen "lapsiesteet". Sama juttu oli vessanpöntön puhditusaineella, lapsilukko! Ei ole voimaa käsissä.

Onneksi sain johdon pois renkaan ympäriltä. Olkoon!


Farkkutakki päälle ja eiku menoksi. Kamerakin mukana, jos jotain bongaisi. Oman kodin ovi avautui nappia painamalla, samoin hissin ovi. Hissin alaovikin toimi ja väliovi, mutta ulko-ovi.
Voihan räkä, taas rikki. Lattialla oli iso kivi, joka oli varmaan laitettu oven eteen, jotta ovi pysyisi auki. Ohjeet ovat oven vieressä, kuinka toimia. Ongelma tulee siinä, kun ei osaa lukea suomen kieltä tai ei halua ymmärtää.

Onneksi tuli nuori mies ja avasi oven minulle. Jaha, kuinkas pääsenkään sisälle. Se on sitten sen ajan ongelma, sillä halusin ulos ja nyt olin ulkona.

Päästyäni ulos oli eräs henkilöauto ihan oven edessä (ennenkin ollut siinä). Siinä sitten kieli keskellä suuta menin, etten vain raapisi autoa.



Aamulla oli jokin iso pakettiauto rapun edessä (ei voinut olla kuulematta) ja vierasta kieltä puhuttiin. On se kumma, jos sanoo vierasmaalaiselle jotain asiasta, niin on rasisti. Entä sitten minä ja moni muu vammainen, meille saa olla rasisteja. Argh!!

Olisiko tähän tilanteeseen jotain ratkaisua? Piikki pyllyyn ja pari metriä multaa kuononi päälle, enpä olisi enää riesa kenellekään.


Menin meren rantaan, sillä se paikka rauhoittaa mieltäni. Aallot löivät rantaan ja aurinko paistoi lämpimästi. Hiukan tuuli kylmästi, mutta hain paikan johon ei tuullut.
Minua tuli jututtamaan koira, uteliaana nuuskutteli sähkäriäni. Juttelin ulkoiluttajan kanssa, hän oli adoptoinut kadulla harhailleen koiran Virosta.
Adoptoisiko joku minut? Saisinkohan hyvän kodin, jossa ovetkin toimisi ja avautuisi minulle.



Ulkoiluani häiritsi ajatus, miten pääsen sisälle. Yritin tunnin verran sinnitellä auringossa, meren äärellä. Miksi ihmisten pitää tahallaan rikkoa paikkoja? Miksi ohjeita ja opasteita ei lueta?
Kuinka tunsin oloni avuttomaksi ja vain tuon yhden oven vuoksi. Kesä tulossa ja haluan ulos, niin... Syvä huokaus!
Tuli mieleen ne alku ajan ongelmat, kääk. ei naurata. Vuosia meni hyvin, kunnes tuli muutos.

Ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin luottaa siihen, että jotenkin selviän tilanteesta.
Niinpä huristin sähkärilläni takaisin kotiin ja ulko-oven eteen. Silmät kiinni ja sormi nappulalle.


Painoin nappia ja... ovi avautui. Äkkiä sisälle!

Taisin hiukan täristä sisälle päästyäni. Olin onnellisesti sisällä ja onni oli, että pystyin hallitsemaan hermoni. Kuvia ei sitten tullut otettua.


Se oli tämän kevään ensimmäinen yksin tehty ulkoilureissu. Ja uutta putkeen!