Hiljaista on, ei uskoisi Vappupäiväksi. Taitaa ihmisillä olla krapula. Se vahva perinteinen suomalainen juhlinta.
Kevään juhla - kylmä kangistaa, kevään tulo pysähtyi kylmyyteen ja jossain lumisateeseen.
Työläisten juhla - mennyttä aikaa, taas on vuosi tehty työtä. Entä ne joilla ei ole työtä? Tai sairaat / vammaiset, onko tämä meidän juhla?
Ylioppilaiden juhla - ryyppäjäiset. Voiko ryypätä ilman lakkia? Monet ovat opiskelleet, saamatta lakkia merkiksi jostain.
Muisto lapsuudesta:
Vappuna sai laittaa polvisukat jalkaan ja silloin sai ensimmäisen jäätelön; puikon, tuutin tai paketista. Silloin oli suppea makuvalikoima.
Eräänä vappuna olimme koko perheen voimalla katsomassa vappumarssia. Isä, äiti, siskoni ja minä. Kesähepeneet olivat päällä ja lunta satoi. Muistan sen viiman ja kylmyyden, mutta jäätelö oli saatava vaikka kylmyys iski joka suunnalta.
Joillakin oli vappupalloja ja toisilla muuten vaan vappumieli. Lapsena ei ymmärtänyt kuin ilmapallon tärkeyden.
Äiti oli tehnyt simaa ja munkkeja, se riitti.
Tänään tyydyn pariin lasilliseen kotona tehtyyn simaan ja kaupasta ostettuun tippaleipään.
Minun Vapputraditioni, yksin kotona.
Tässä on mennyt muutama vuosi ja Vappujakin muutama on takana. Elämä on jatkunut kaikesta huolimatta. Välillä hyvin ja välillä vähemmän hyvin.
On aika juhlia, muuten vaan. Kohottaa malja elämälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti