Syvä huokaus

Aavistus on olemassa, jota kannattaa toisella korvalla kuunnella ja mielen ajatuksilla punnita.


Aamu oli jotenkin nihkeä. Ajatukseni oli jossain kaukana, samoin puheeni oli huonoa. Olisin mieluimmin ollut hiljaa.
Syvä huokaus. Jumpalle lähtö ja muutakin ohjelmaa tiedossa.
Yö oli ollut levoton, ei jalkojeni vuoksi, vaan uni häiritsi mieltäni. Jotain enteitä??


Avustaja tuli oikeaan aikaa ja olin saanut joitakin vaatteita päälle. Kaikki meni silloin vielä normaalilla rutiinilla.
Pohdintaa aiheutti ilman lämpötila ja sateen mahdollisuus. Oli tarkoitus mennä jumpan jälkeen suoraan Itäkeskukseen. Poliisiasemalla piti käydä hakemassa uusi invapysäköintilupa. Muutakin asiaa oli toimitettavana. Takaisin tultaisiin metrolla.



Niin olimme odottamassa taksikyytiä jumpalle, kuten muinakin perjantaipäivinä. Oli hiukan vilpoista ja kellokin näytti yli sovitun noutoajan. Soitin taksiin. Ei tule, ei oltu merkitty muistiin. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHHH !!! Pääsi huuto.


Taas kerran.

En jaksa ymmärtää. Olenko huono asiakas? En, en todellakaan! Pinnani on muuttunut pitkäksi, joten kärsivällisyys on kasvanut. Rajansa on silläkin.


Onneksi avustajallani on auto, joka soveltuu tarpeisiini. Kuitenkin kustannukset menevät minun piikkiini. En jaksa alkaa riiteleen taksifirman kanssa.
Pitää miettiä uusiksi perjantain jumppakyyti. Paria muuta jumppakyytiä hoitaa toinen firma, joka on aina toiminut hyvin.



Jumpalla tunsin lihasteni olevan kireänä, joten kaikki tuntui hankalalta. Puheenikin oli taas hukassa, joten juttelu jumpparin kanssa oli hyvin minimaallista. Onneksi on tuttu jumppari, joka ymmärtää tilani.


Kodin kautta sitten Itikseen. Piti laittaa lisää vaatetta päälle, sillä ilma ei ollut lämmin. Sähkärillä sitten metrolle ja kohti kauppakeskusta. Ai niin se invapysäköintilupa ensiksi. Siellä olikin yllätys, ei mennyt kuin muutama minuutti ja palvelu oli ystävällistä. Ihana piristys päivääni.



Kauppakeskuksessa tuli pyörittyä siellä ja täällä. Kuten tavallista, sorruin ostamaan pari cd:tä. Musiikin kuuntelu rauhoittaa. On tullut tavaksi kuunnella musiikkia ennen nukahtamista. Joskus uni on tullut heti ja muksiikki on soinut omiaan.

Pitihän sitä pistää "roskaruokaa" rinnan alle. Sallin sen itselleni muutaman kerran vuodessa. Nautintoja pitää vielä olla, niin kauan kuin on mahdollista.



Ihmisvilinä ja se meteli eivät tuntuneet hyvältä. Ääntä enemmän kuin "laki sallii".
Nykyaikana ihmisen pitää kuulua ja näkyä, siihen on tottuminen.

Itiksen käytävillä velloi kansainvälinen ihmisaalto. Enää en tiennyt, olinko Suomessa ollenkaan. Silmät kun suljin, niin kuului vierasta kieltä enemmän kuin omaa äidinkieltäni.


Päivä taipuu iltaan ja olo on sitä mitä on.



Syvä huokaus!